Tiedote syksyn 2024 ylioppilastutkintoon osallistuville

Tähän tiedotteeseen on koottu keskeisimmät asiat, jotka koskevat ylioppilastutkintoon osallistumista. On tärkeää, että tutustut niihin huolellisesti.

 Kevään 2024 ylioppilastutkinnon tulokset lähetetään lukioille 14.5.2024. Tulokset ja kokelaan arvostellut koesuoritukset annetaan kokelaalle ja alle 18-vuotiaan kokelaan huoltajalle nähtäväksi Oma Opintopolku -verkkopalvelussa 15.5.2024 alkaen. Julkaisemisen yhteydessä tulokset luovutetaan myös korkeakoulujen yhteisvalinnan käyttöön. Ajankohdat ovat alustavia ja muutokset niihin mahdollisia.

Jos olet tulossa täydentämään tutkintoa uusimaan kokeita ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen, ole yhteydessä omaan vanhaan lukioosi hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisajan umpeutumista. Noudata lukiosi antamia määräaikoja. Syksyn tutkintoon on ilmoittauduttava viimeistään 5.6. ja kevään tutkintoon viimeistään 1.12. 

Jos suoritat tutkintoa vanhan (ennen kevättä 2022 voimassa olleen) tutkintorakenteen mukaisesti, ole yhteydessä omaan lukioosi. 

Tässä tiedotteessa olevat ohjeet koskevat kaikkia kokelaita riippumatta siitä, milloin ylioppilastutkinnon suorittaminen on aloitettu.

Syksyn 2024 ylioppilastutkinnon kokeiden aikataulu

ma 16.9.       

äidinkieli ja kirjallisuus (suomi ja ruotsi), lukutaidon koe                                              

ke 18.9.

uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia,  maantiede, terveystieto

pe 20.9.

vieras kieli, pitkä oppimäärä (englanti, ranska, espanja, saksa, )venäjä

ma 23.9.

toinen kotimainen kieli (ruotsi), pitkä ja keskipitkä oppimäärä

ti 24.9.

psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia

to 26.9.

matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä

pe 27.9.

äidinkieli ja kirjallisuus (suomi ja ruotsi), kirjoitustaidon koe  
suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -koe (S2)

ma 30.9.

vieras kieli, lyhyt oppimäärä (englanti, ranska, espanja, saksa, venäjä, italia, portugali, latina  
saame

ke 2.10.

saamen äidinkieli ja kirjallisuus -koe

 Tutkinnon tulokset lähetetään lukioille 14.11.2024. Tulokset ja kokelaan arvostellut koesuoritukset annetaan kokelaalle ja alle 18-vuotiaan kokelaan huoltajalle nähtäväksi Oma Opintopolku -verkkopalvelussa 15.11.2024 alkaen. Ajankohdat ovat alustavia ja muutokset niihin mahdollisia.

Lue Ylioppilastutkintolautakunnan tiedote kokelaille.

Ylioppilastutkinnon suorittaminen 

Ylioppilastutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana. Voit lisätä tutkintoosi uusia aineita näiden kolmen tutkintokerran aikana. Tutkinnon suorittaminen alkaa, kun ilmoittaudut yhteen tai useampaan kokeeseen ensimmäisen kerran. 

Tutkintosi on valmis, kun olet suorittanut tutkintoon vaadittavien viiden kokeen lisäksi lukion oppimäärän tai muut tutkintoon oikeuttavat opinnot esimerkiksi ammatillisessa oppilaitoksessa.

Tutkintoon vaaditaan vähintään viisi koetta. Kaikkien kokelaiden pitää suorittaa äidinkielen ja kirjallisuuden koe. Suomi tai ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -kokeen voivat suorittaa ne kokelaat, joilla on oikeus osallistua kyseiseen kokeeseen. Voit valita neljä muuta koetta vähintään kolmesta eri ryhmästä, joihin kuuluvat:

Tutkintoon vaadittaviin viiteen kokeeseen tulee sisältyä vähintään yksi pitkän oppimäärän koe. Voit lisäksi sisällyttää tutkintoosi yhden tai useamman muun kokeen. Voit valmistua ylioppilaaksi millä tahansa kokeiden yhdistelmällä, joka täyttää yllä mainitut ehdot.

Voit suorittaa tutkinnossasi eri tason kokeita samasta oppiaineesta, esimerkiksi lyhyen matematiikan kokeen ja pitkän matematiikan kokeen. Vain toinen saman aineen kokeista voi kuitenkin kuulua tutkintoon vaadittavien viiden kokeen joukkoon.

Ylioppilaaksi valmistuttuasi voit myös täydentää tutkintoasi uusilla aineilla. 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuessasi ylioppilastutkintoon noudata lukiosi antamia määräaikoja. Syksyn tutkintoon on ilmoittauduttava viimeistään 5.6. ja kevään tutkintoon viimeistään 1.12.

Toisen vuoden opiskelijat ilmoittautuvat toukokuun aikana opinto-ohjaajan kanssa Wilmassa. Valmistuneet ylioppilaat, jotka haluavat korottaa arvosanojaan / uusia kokeita / täydentää tutkintoaan, ilmoittautuvat koulun kotisivujen ohjeiden mukaisesti sähköpostitse tai erillisellä lomakkeella. 

Ilmoittautuminen on sitova. Et voi jälkikäteen muuttaa valintojasi, jotka koskevat aineyhdistelmää tai kokeen tasoa. Voit hakea muutosta ilmoittautumistietoihisi, jos sinulla on jokin sairaus tai muu erityisen painava syy muutoksen tekemiseen. Määräajan päätyttyä tapahtuneen ilmoittautumisen lautakunta voi hyväksyä vain erityisen painavasta syystä. Voit kirjallisesti peruuttaa rehtorin hyväksymän ilmoittautumisesi kevään tutkintoon viimeistään 1.12. ja syksyn tutkintoon viimeistään 5.6.

Tutkintomaksut

Jos olet aloittanut lukio-opintosi syksyllä 2021 tai sen jälkeen kuulut laajennetun oppivelvollisuuden suoman maksuttomuuden piiriin. Tämä tarkoittaa, että voit suorittaa maksuttomasti viisi ensimmäistä koetta. Jos saat jostain näistä viidestä kokeesta hylätyn, voit osallistua kyseisen kokeen uusintaan ilman maksua. Jos osallistut samalla tutkintokerralla useampaan kuin viiteen kokeeseen, voit itse valita, mitkä sen tutkintokerran kokeista suoritat maksuttomasti. Hyväksytyn kokeen uusimisesta peritään maksu (38 euroa).

Oikeutesi maksuttomiin kokeisiin päättyy, kun saat ylioppilastutkinnon, ammatillisen tutkinnon tai niitä vastaavat ulkomaiset opinnot valmiiksi. Oikeutesi maksuttomiin kokeisiin päättyy sen kalenterivuoden lopussa, jolloin täytät 20 vuotta.

Ota yhteyttä opinto-ohjaajaan, jos sinulla on maksuttomuuteen liittyviä kysymyksiä.

Jos et kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin (eli aloitit lukion suorittamisen ennen syksyä 2021):  Kun olet ilmoittautunut tutkintoon, olet velvollinen maksamaan koekohtaisen maksun (38 e) kaikista niistä kokeista, joihin olet ilmoittautunut. Maksut maksetaan lukion antamien ohjeiden mukaisesti. Ota yhteyttä lukion toimistoon, jos sinulla on maksun maksamiseen liittyviä kysymyksiä. Voit pyytää koekohtaisten maksujen palauttamista, jos sinulla ei ole osallistumisoikeutta tai lautakunta on hakemuksestasi mitätöinyt ilmoittautumisesi. Äidinkielen ja kirjallisuuden kokeen koekohtainen maksu voidaan palauttaa vain, jos et ole osallistunut sekä lukutaidon että kirjoitustaidon kokeeseen samalla tutkintokerralla. Pyyntö maksujen palauttamisesta on esitettävä lautakunnalle viimeistään sen vuoden loppuun mennessä, jonka aikana järjestetystä tutkinnosta on kyse. Et voi osallistua kokeeseen, jos et ole suorittanut tutkintomaksuja. Lue ohjeet maksun palauttamisesta Tutkintomaksut-sivulta.

Hylätyn kokeen uusiminen

Tutkinnon ollessa kesken hylätyn kokeen saa uusia kolme kertaa välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. Tutkinnon suorittanut henkilö saa uusia hylätyn kokeen niin monta kertaa kuin haluaa. Tämä koskee kaikkia kokeita.

Kun uusit kokeen, voit halutessasi vaihtaa vaativamman tason kokeen lyhyemmän oppimäärän kokeeseen. Tason vaihtaminen edellyttää, että tutkintoosi vaadittaviin kokeisiin sisältyy edelleen yksi pitkän oppimäärän koe. Jos määräaika kuluu umpeen tai et saa hyväksyttyä arvosanaa kolmannellakaan uusimiskerralla, sinun on suoritettava koko tutkinto uudelleen. 

Hylätystä kokeesta ei tule merkintää todistukseen. Hylätty arvosana kuitenkin merkitään todistukseen, jos suoritat tutkinnon hylätyn arvosanan estämättä (ks. Kompensaatio). 

Hyväksytyn kokeen uusiminen

Hyväksytyn kokeen saa uusia niin monta kertaa kuin haluaa. Kokeen uusimisajankohdan voit valita itse. Jos uusit jonkin kokeen ennen ylioppilastutkintotodistuksen saamista, todistukseen merkitään tästä kokeesta saatu parempi arvosana. Jos uusit kokeen tutkintotodistuksen saamisen jälkeen, saat uusitusta hyväksytystä kokeesta erillisen todistuksen. Saat halutessasi uusia myös kokeen, josta olet saanut arvosanan laudatur. Mahdollisuus uusia hyväksyttyjä kokeita rajattomasti koskee kaikkia kokelaita riippumatta hyväksytyn kokeen suorittamisajankohdasta tai aiemmista uusimiskerroista.

Tutkinnon täydentäminen

Tutkinnon täydentäminen uusilla kokeilla on mahdollista sen jälkeen, kun olet suorittanut tutkinnon. Täydentämisen ajankohdan voit valita itse. Voit myös täydentää tutkintoa jo suorittamasi oppiaineen eritasoisella kokeella. Saat erillisen todistuksen näistä uusista hyväksytyistä kokeista. Voit uusia kokeen niin monta kertaa kuin haluat.

Kompensaatio

Sinulla voi olla mahdollisuus valmistua ylioppilaaksi, vaikka et saa hyväksyttyä arvosanaa jostakin tutkintoon vaadittavasta kokeesta. Keväällä 2022 tai sen jälkeen aloitetuissa tutkinnoissa otetaan huomioon neljässä tutkintoon vaadittavissa kokeissa saadut hyväksytyt arvosanat. 

Jos et saa jossakin tutkintoon vaadittavassa kokeessa hyväksyttyä arvosanaa mutta tulet ylioppilaaksi kompensaation kautta, voit uusia hylätyn kokeen myöhemmin niin monta kertaa kuin haluat. Uusimisen ajankohdan voit valita itse. Äidinkielen ja kirjallisuuden kokeen hyväksytyn arvosanan edellytyksenä on, että sinulla on suoritus sekä lukutaidon että kirjoitustaidon kokeesta. Jos jompikumpi suoritus puuttuu, katsotaan kokonaissuoritus keskeytyneeksi, jolloin koko suorituksesi on hylätty. Keskeytyneen kokeen tapauksessa kompensaatio ei ole mahdollinen. 

Koesuoritusta heikentävän syyn huomioon ottaminen / erityisjärjestelyt

Lautakunta voi ottaa huomioon koesuoritusta heikentävän syyn yo-tutkinnossa, jos sinulla on jokin seuraavista:

Ensisijainen tapa tähän on myöntää erityisjärjestelyjä koetilanteeseen. Pistekorotus kohdistuu ainoastaan niihin kokeisiin, joiden arvosana ilman lisäpisteitä olisi hylätty. Pistekorotuksen hylättyyn kokeeseen voi saada riippumatta siitä, onko erityisjärjestelyitä haettu tai käytetty. Pistekorotusta ei voi kuitenkaan saada opetuskielen puutteellisen hallinnan vuoksi.

Erityisjärjestelyjä haetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ennen hakemusta pyydetään lausunnot opettajilta tai muilta asiantuntijoilta. Rehtori antaa ohjeet erityisjärjestelyiden hakemiseen.

Kysy lisätietoja lukiostasi tai lue lisää erityisjärjestelyistä lautakunnan verkkosivuilta. Lausunnot ja hakemukset toimitetaan lautakunnalle määräyksissä olevien aikataulujen mukaisesti.

Tarkistuspyynnöt

Kun tulokset ovat valmistuneet, saat ne omasta lukiostasi. Saat tuloksesi ja arvostellut koesuorituksesi nähtäväksi myös Oma Opintopolku -palvelussa. Jos epäilet, että tulokset ovat virheellisiä, ota yhteyttä opettajaasi tai rehtoriin asian selvittämiseksi.

Oikaisuvaatimus

Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen, jolla koesuoritus on arvosteltu, saa vaatia lautakunnalta oikaisua (L 502/2019, 22 §). Oikaisuvaatimuksen voi tehdä kokelas tai alle 18-vuotiaan kokelaan huoltaja. Tarvittaessa myös asiamies, jolle kokelas on antanut valtakirjan, voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Valtakirja tai sen jäljennös on tällöin liitettävä oikaisuvaatimukseen (L 434/2003, 12 §). Kokelas, huoltaja tai asiamies tekee oikaisuvaatimuksen suoraan lautakunnan verkkopalvelussa (kokelas.ylioppilastutkinto.fi) tai toimittaa hakemuksen postitse tai muulla turvallisella tavalla lautakuntaan. Hakemusta ei toimiteta lukion kautta.

Oikaisuvaatimus on toimitettava lautakuntaan 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, kun kokelaalla (ja alle 18-vuotiaan kokelaan huoltajalla) on ollut tilaisuus saada tieto arvostelun tuloksesta ja nähdä arvosteltu koesuorituksensa. Kevään 2024 tutkinnon osalta oikaisuvaatimukset tulee jättää 15.-29.5.2024. Maksu oikaisuvaatimuksesta/aine on 50 euroa. Maksu maksetaan hakemuksen jättämisen yhteydessä. Oikaisuvaatimus on kohdennettava ja perusteltava. Voit pyytää apua kokeesi esiarvostelleelta opettajalta. Lisätietoja oikaisuvaatimuksen tekemisestä on lautakunnan verkkosivuilla osoitteessa https://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/tutkinnon-suorittaminen/oikaisuvaatimus

Oikaisumenettelyn tulos lähetetään tiedoksi myös lukiolle.

Jos oikaisuvaatimus johtaa arvosanan korotukseen ja kokelas on jo saanut todistuksen, lautakunta lähettää lukioon kokelaan uuden todistuksen ja ohjeet vanhan todistuksen hävittämisestä. Vanhaa todistusta ei tarvitse lähettää lautakuntaan.

Tutustu myös näihin: